Luomoava Luberon

Neljä vuodenaikaa Luberonissa – paikka, joka opetti minut hidastamaan

On paikkoja, joissa käydään lomalla. Sitten on paikkoja, jotka muuttavat vähitellen osaksi omaa elämää. Minulle Luberon on juuri sellainen paikka. Olen asunut Ranskassa useampaan kertaan, ensin au-pairina ja opiskeluaikana Pariisissa ja sen lähialueella. Sitten kaski kertaa neljä vuotta perheeni kanssa Dordognen alueella. Luberon oli lyhyt tuttavuus noin kahdenkymmenen vuoden takaa, ennen kuin lähdin uudelle tutustumisretkelle yksin kesällä 2022.

Kun saavuin uudelleen tähän Provencen sydämessä sijaitsevaan maisemaan, ihastuin sen kauneuteen. Täältä halusin löytää toisen kodin. Vuosien myötä olen oppinut, ettei Luberonin taika synny pelkästään laventelipelloista tai postikorttimaisista kivikylistä. Se syntyy vuodenajoista, jotka jokainen kertovat oman tarinansa. Ne opettavat elämään luonnon rytmissä, nauttimaan pienistä hetkistä ja muistavat, ettei kiire oikeastaan kuulu tänne.

Kevät – uuden alun lupaus

Keväällä tuntuu kuin koko Luberon heräisi hengähdystauon jälkeen. Mantelipuut puhkeavat kukkaan, kirsikkatarhat loistavat valkoisina ja vihreys valtaa laaksot ja kukkulat.

Aamut ovat raikkaita. Lyhyt matka jalan pitkin Grand Ruetä kylän keskustaan päin paikalliseen pieneen supermarkettiin, josta löytyy tuoreet croissantit ja leipä aina aamuisin. Kävellessäni tervehdin kaikkia vastaan tulevia niin kuin kylässä on tapana. Vanhemmat hoputtavat lapsia kulkemaan nopeammin parkkipaikalle, jossa autot ovat, sillä kylän kapeilla kujilla ei ole autoja kuin joskus vain lastaamassa tavaroita. Palatessani kotiin tervehdin naapurin Philippeä. Aamu alkaa kunnon kulhollinen café au laitia croisantin kanssa, jonka jälkeen lähden aamu kävelylle.

Kevät on myös täydellinen aika kuljeskella ilman määränpäätä. Suosikkini on kuitenkin nousta ylös kiviset portaat jotka vievät minut kirkolle, joka sijaitsee portaiden yläpäässä oikealla. Käännyn kuitenkin vasempaan ja kapea kuja johtaa talojen välistä ylös kylän korkeimmalle kohdalle josta avautuu upea näkymä Luberonin vuorijonoon ja laaksoon. Välillä päädyn vanhalle kiviselle kujalle, joka johtaa oliivilehtojen vierustaa pitkin takaisin Grand Ruen alkuun kylän vastakkaiselle puolelle jossa supermarketti sijaitsee. Kevät herää Luberonissa aikaisin jo huhtikuussa kirsikkapuut kukoistavat. Seutu onkin kirsikan tuottajien aluetta. Viinitarhoissa lehdet puhkeavat vasta myöhemmin. Toreilla myyjiä ilmaantuu enemmän talven jälkeen ja kylien vilske lisääntyy kohti pääsisäistä. Toukukuussa riittää jo kunnolla lämpöä ja kahviloiden ja ravintoloiden terassit täyttyvät paikallisista sekä aikaisista turisteista.

Kirsikkapuut kukkii huhtikuussa

Kesä ja laventelin sininen ihme

Kesällä Luberon on juuri niin kaunis kuin kaikki valokuvat lupaavat, mutta se tarjoaa paljon enemmän. Kesäkuun alussa on koettava Aix-en-Provencen kaupungissa järjestettävät sisustusmessut. Kaupungin pitkän mallinen Parc Jourdan tarjoaa neljän päivän aikana ainutlaatuiset sisustusmessut, joista jokainen voi löytää jotain kotiin vietävää. Kaupunki itsessään on päivän arvoinen matkakohde, jonne vieraani yleensä vienkin tutustumaan.

Sitten on laventeli. Mikään kuva ei nimittäin pysty välittämään laventelin tuoksua tai sirkkojen tauotonta konserttia, joka kuuluu aamusta iltaan. Ensimmäiset paikalliset kirsikat ovat jo toreilla. Mehevät tumman punaiset kirsikat maistuvat herkullisilta. Laventelipensaat ovat saaneet uusia lehtiä jo keväällä, mutta pitkien varsien päässä kesäkuun puolen välin jälkeen alkaa näkyä tummansinisiä ja violetin sävyisiä kukintoja. Luberon on ihanteellinen alue kasvattaa laventelia. Niitä on eri lajikkeita ja niin sanotut aidot laventelit kasvaa vain yli 500 metrin korkeudessa. Näistä kahdesta lajikkeesta valmistetaan tislaamalla öljyä, jota käytetään myös parfuumien valmikstuksessa. Alempana kasvavat laventelipensaat ovat hybridejä näiden kahden muun risteytys. Näistä saadaan myös tislaamalla eteeristä öljyä, jota käytetään enemmänkin teollisuudessa puhdistusaineiden ja saippuoiden hajusteina. Juhannuksen tienoilla kukinta on parhaimmillaan, mutta tänä vuonna kukinta alkoi jo paljon aikaisemmin helleaallon vuoksi. Laventeli aika saa sankat joukot turisteja tunnetuille pelloille, jossa jokainen kulkee ja kuvaa. Sitten on laventelipeltoja jossa voit kuvata yksin aivan rauhassa ja nauttia uskomattoman kauniista sinisenä hehkuvasta luonnosta aivan oman kyläni laidoilla. Lavetelin kukinnot leikataan ennen kuin ne ehtivät kuivua, sillä niiden öljypitoisuus on silloin parhaimmillaan. Kukinnot viedään tislaamoihin, joita on useampia Luberonin alueella.

Heinäkuun iltaisin aurinko laskee hitaasti viinitarhojen ohitse vuorijonon taakse. Kylien ravintoloiden terassit täyttyvät naurusta, laseihin kaadetaan paikallista roséta ja pöytiin kannetaan yksinkertaisia mutta täydellisiä provencelaisia ruokia. Herkkuni viikunat alkavat kypsyä kesän aikana lajikkeista riippuen. Niitä voi syödä aamulla, nauttia lounaalla salaatin kera, ja ilta aperolla juuston kanssa. Kesä on myös melonien aikaa. Cavallonin meloni on kuuluisa paikallinen tuote. Tätä melonia kasvatetaan muutaman kymmennen kilometrin päässä. Tien varsilla on usein paikallisia tuottajia myymässä omia tuotteitaan vihanneksia, hedelmiä ja jopa viinejä. Toreilla näkyy yhä enenmmän turisteja ja kapeat tiet täyttyvät pyöräilijöistä kun etelä Euroopan lomakausi pääsee vauhtiin. Saint Martin de Castillonin keskustaa torstai iltaisin vilkastuttaa iltatori aina elokuun loppuun saakka.

Elokuussa viinitarhat pitävät aperitiivi-iltoja musiikin tahdissa. Viinirypäleet kypsyvät hiljalleen kukin lajike omaan tahtiinsa. Joet saattavat kuivua kokonaan viimeistään nyt kun helle jatkuu usein päiviä. Illat ovat parhaimpia hetkiä tavata ystäviä kylän keskustassa petankia pelaten tai baarissa kannullinen rose viiniä nautiskellen. Aurinko ei enää paista kattoterasille, joten rauhallinen tapa aloittaa illan vietto on kerätä tarjottimelle aperitiivi herkut ja juomat. Istahtaa suloisen lämpimän illan viettoon aperoa nauttien hyvässä seurassa.

Kesä opettaa nauttimaan hetkistä. Kukaan ei tunnu kiirehtivän minnekään. Päivä rakentuu vierailuista eri kohteissa ja kylissä, lounaista, torikävelyistä, viinitilavierailuista, aperitiiveistä ja ilta-aterioista, jotka venyvät myöhään.

Syksy – rauhan vuodenaika

Jos minun pitäisi valita suosikkivuodenaikani Luberonissa, ehkä se olisi syksy, josta en niinkään Suomessa nauti. Oikeastaan pidän kaikista vuodenajoista täällä Luberonissa, jokaisessa on oma hohtonsa.

Kesän vilinä on hiljentynyt, mutta lämpöä riittää vielä pitkälle lokakuuhun. Viinitarhoilla alkaa sadonkorjuu, ja markkinoille ilmestyvät viimeiset viikunat, alkaa kurpitsa aika ja sienet ilmestyvät myös myyntitiskeille muiden paikallisten tuotteiden lisäksi .

Sadonkorjuu voi alkaa

Syksy tuntuu aidolta. Kylät kuuluvat suurimmaksi osaksi jälleen paikallisille. Syksyllä rauhallisuuden vuoksi eläkeläiset suuntaavat viettämään aikaa kylissä, joissa se ovat käyneet useita vuosia ja ystävystyneet paikallisten kanssa. Toreilla vaihdetaan kuulumisia, kahvilassa tervehditään tuttuja nimeltä ja elämä palaa omaan rauhalliseen rytmiinsä. On sadonkorjuun aika viinitiloilla syksyn alkupuolella. Lokakuussa päivät ovat aurinkoisia, mutta illat jo viilenee kun päivät lyhenee. Paikalliset tapaavat toisiaan kodeissaan aperitiivia tai illallista nauttien. Marraskuussa vietetään hiljaisempaa oloa. Monet pienet putiikit ja torikauppiaat viettävät omaa lomaansa ennen joulukuun saapumista.

Juuri silloin ymmärtää, ettei Provence ole pelkkä matkakohde. Se on elämäntapa.

Talvi – hiljaisuutta, jota oppii rakastamaan

Talvi yllätti minut ensimmäisellä kerralla.

Odotin harmautta, mutta sainkin kirkkaan sinisen taivaan, viileitä aamuja ja valoa, joka tekee kivitaloista lähes kultaisia. Aurinkon noustessa ylemmäksi aamun usva haihtuu vuoren juurelta laaksoissa. Viinitarhat ovat pudottaneet lehtensä samoin puut vain tammet vielä pitävät lehtensä, mutta nekin ovat kääntyneet ruskeiksi. Vihreää silti luonossa riittä ikivihreissä lehtipuulajikkeissa ja sypressit kohoavat uljaasti ylöspäin aamun valossa. Kylät hiljenevät, mutta eivät koskaan tunnu autioilta. Paikalliset jatkavat elämäänsä. Viimeistään alkutalvesta kerätään kypsät oliivit talteen, jotka heti puristetaan paikallisissa puristamoissa ainutlaatuiseksi oliiviöljyksi. Talvikausi avaa myös tryffelisieni sesongin. Markkinoille ilmestyy sieniä ja vihanneksia jotka kasvavat myöhään syksyyn ja alku talveen puutarhoissa.

Talvella elämä siirtyy sisätiloihin. Padat porisevat herkkuja ja uunit tuovat gratiineja pöytään paikallinen punaviini lämmittää ja keskusteluille on aikaa. Turistit ovat poissa, ja tuntuu kuin näkisi Luberonin sellaisena kuin se todella on. Sateita alueella saadaan keväällä, kesällä ukkoskuuroina, syksyllä ja talvella saadaan sadetta eniten. Lunta on harvoin, sitä voi sataa Luberonin vuorten korkeimmilla huipuilla, joskus alempaakin tammikuussa, mutta lumi sulaa melkein heti pois.

Hiljaisuus ei tunnu tyhjältä. Se tuntuu levolliselta.

Miksi palaan aina takaisin?

Moni kysyy, mikä Luberonissa viehättää niin paljon. Siihen ei voi vastata yhdellä lauseella. Ehkä se on aamun ensimmäinen kahvi kylän aukiolla tai kattoterassilla aamu auringon lämmössä. Se on myös laventelin tuoksu keskikesällä tai syksyn kultaiset viinitarhat. Ehkä se on ystävällinen tervehdys kyläläiseltä, jonka olen oppinut tuntemaan, tai tunne siitä että täällä olen kotona. Luberon on opettanut minulle, että elämä ei koostu suurista hetkistä vaan pienistä, jotka huomaa vasta silloin, kun malttaa hidastaa. Siksi palaan sinne aina uudelleen. En etsimään uusia kokemuksia, vaan löytämään uudelleen sen rauhan, jonka Luberon osaa antaa jokaisena

vuodenaikana.